26.02.2010
Palkansaajajärjestöjen EU-edustuston tiedote 26.2.2010
Sisä- ja oikeusasioiden neuvoston (JHA) listalla olivat unionin
sisäiseen turvallisuuteen ja rajavalvonnan kehittämiseen liittyvät
kysymykset. Neuvosto hyväksyi EU:n sisäisen turvallisuuden strategian,
joka on yksi puheenjohtajavaltio Espanjan painopisteistä. Strategian
päätavoitteet ovat: EU-tasoisen yhteistoiminnan lisäarvon osoittaminen
kansalaisille turvallisuuskysymyksissä, yhteisten työkalujen ja
politiikkojen kehittäminen tällä alueella sekä oikeusyhteistyön,
rajavalvonnan, väestösuojelun sekä onnettomuuksien torjuntamekanismien
vahvistaminen. Strategia määrittelee pääasiallisiksi uhkatekijöiksi
terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden, hakkeroinnin, huumeiden ja
aseiden salakuljetuksen, ihmiskaupan, lasten hyväksikäytön ja
lapsipornon, talousrikollisuuden ja korruption sekä nuorisoväkivallan.
Myös luonnononnettomuudet sekä ihmisen aiheuttamat katastrofit kuten
esimerkiksi metsäpalot torjutaan parhaiten rajat ylittävällä
yhteistoiminnalla. Viime joulukuun Eurooppa-neuvosto kiirehti tätä
strategiaa ja se hyväksyy myös sen lopullisesti.
Neuvosto perusti pysyvän sisäisen turvallisuuden ja operatiivisen
yhteistyön komitean, joka pohjautuu perussopimuksen 71 artiklaan.
Komitean toimialaan kuuluu mm. poliisi- ja tulliyhteistyö, ulkoinen
rajavalvonta ja oikeudellinen yhteistyö. Komitea kokoontuu ensimmäiseen
istuntoonsa jo 11.3.
JHA hyväksyi myös päätelmät koskien ulkorajojen valvontaa ja laittoman
maahanmuuton torjuntaa. Neuvosto kehotti käsittelemään ja hyväksymään
kiireellisesti komission ehdotuksen FRONTEX-asetusta täydentäväksi
asetukseksi (kts. edustuston tiedote 25.2.). EU:n ns. Nopeiden
rajavalvontajoukkojen toimintaa tehostetaan. Yhteistä partiointia
kolmansien maiden kanssa lisätään. Tiedonvaihtoa FRONTEXin, muiden
EU-virastojen sekä jäsenvaltioiden kesken lisätään kuten myös FRONTEXin
edellytyksiä laittomien siirtolaisten yhteisten palautusoperaatioiden
organisoimiseksi. Rajavalvojien koulutusta lisätään. Ensimmäinen
FRONTEXin alueellinen operaatiotoimisto perustetaan Pireukseen.
Yhteiseurooppalainen valvontajärjestelmä (EUROSUR) polkaistaan
vauhtiin. Tähän liittyvien kansallisten koordinaatiokeskusten tulisi
olla toiminnassa 2011. FRONTEX ja jäsenvaltiot kehittävät yhteistä
merivalvontapartiointia erityisesti eteläisillä ja itäisillä
merirajoilla. Neuvosto kehottaa komissiota myös kartoittamaan
kolmansien valtioiden infrastruktuurin tukitarpeen
rajavalvontayhteistyöhön liittyen.
--
Ari Åberg
Director
The Finnish Trade Unions Representation to the EU
FinUnions
Boulevard du Roi Albert II, 5
B-1210 Brussels - Belgium
Tel +32 2 201 06 81, +32 2 201 66 62 (direct)
Fax +32 2 203 11 37
Mobile +358 400 504 352, +32 479 952 153
aaberg@fin.etuc.org/www.finunions.org