17.03.2010
Palkansaajajärjestöjen EU-edustuston tiedote 17.3.2010
Brysselissä kokoontunut EU:n valtiovarainministereiden neuvosto ECOFIN
pui Kreikan tilannetta sekä talouskriisistä ulospääsyä. Neuvosto totesi
tyydytyksellä, että Kreikka on etenemässä taloutensa tasapainottamisen
tiellä. Näillä näkymin maa onnistunee leikkaamaan budjettialijäämäänsä
neljällä prosenttiyksiköllä 8,7 %iin BKT:sta tänä vuonna. Kreikan
käynnistämät toimet tuntuivat tyydyttävän myös markkinoita. Standard
& Poor´s piti maan luottoluokituksen ennallaan varoittaen kuitenkin
samalla, että vaikea tie on vielä edessä.
ECOFIN toisti neuvoston helmikuisen päätöksen, jonka mukaan Kreikan
talouden tulee saavuttaa vakaus- ja kasvusopimuksen kriteerit vuoteen
2012 mennessä. Tästä ei selvitä ilman itkua ja hammasten kiristystä.
Sääliksi käy Kreikan ay-liikettä. Nyt kun tarvittaisiin neuvotteluja
maan sisäisten vaikeuksien voittamiseksi, on kansa kaduilla ties kuinka
monetta päivää. Tämä tekee talouden tasapainottamisen entistä
vaikeammaksi syömällä luottamusta ja sysäämällä maata entistä
syvemmälle spekulanttien syliin.
Valtiovarainministerit sopivatkin katastrofisuunnitelmasta Kreikan
rahoituksen turvaamiseksi, mikäli maa joutuu markkinoilla
kestämättömään tilanteeseen. Suunnitelman yksityiskohdista ollaan
ymmärrettävistä syistä vaitonaisia, mutta Hevosmiesten Tietotoimisto
tietää kertoa, että tuki pohjautuisi lähinnä euromaiden vapaaehtoisiin
lainoihin Kreikalle. Takuujärjestelyt on tässä vaiheessa tiettävästi
sysätty syrjään. Euromaista Italia lienee vielä epäröivällä kannalla.
Muut ovat lähdössä talkoisiin. Myöskään IMF:n mukaantuloon ei enää
suhtauduta yhtä varauksellisesti kuin ennen.
Kreikka alleviivaten itsekin, ettei se ole pyytänyt taloudellista apua,
on kuitenkin pääministerinsä suulla moittinut ministereiden päätöksiä
"oikeansuuntaisiksi mutta riittämättömiksi". Avainkysymyksenä on korko.
Mikäli Kreikan valtion lainoistaan maksama korko nousee kovin
korkealle, on muiden euromaiden riennettävä apuun. Tätä testataan
lähikuukausina.
ECOFIN käsitteli myös EU 2020-strategiaa ja antoi siitä päätelmänsä
25.-26.3. kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle. Neuvosto pyytää
komissiota erikseen kartoittamaan jäsenmaiden pahimmat taloudellisen
kasvun käynnistymisen esteet. Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan.
Neuvosto korostaa strategian toteuttamisen seurantaa, jotta sen
toteutuminen voitaisiin turvata aikaisempaa paremmin. Se antaa myös
tukensa vuosittaisen taloushuippukokouksen järjestämiselle.
Exit-strategioiden ajoitus tulee pohtia huolellisesti ottaen huomioon
mm. makrotalouden ja rahoitussektorin vakaus, luotonannon toimivuus ja
riskianalyysit. Vaikka edistymistä on tapahtunut, nousu on edelleen
haurasta ja tilanne kaukana normaalista. Neuvosto kehottaa Euroopan
keskuspankkia saattamaan päätökseen arviointinsa pankkien
lainatakuutilanteesta.
Elvytystoimien jatkamista vuoden 2010 jälkeen ei enää pidetä
aiheellisena. Poikkeuksena ovat investoinnit tutkimukseen ja
kehitykseen sekä uuteen vihreään teknologiaan, joiden osalta
painopisteen siirto on pysyvä. Exit-strategioiden tulisi sisältää myös
työmarkkina-asioita sekä rakenteellisia uudistuksia. Komissiota
pyydetään raportoimaan rakenneuudistuksista toukokuussa. Tässä
suhteessa toivoisi, että nämä asiat ymmärrettäisiin toteuttaa
sosiaalisen vuoropuhelun ja työmarkkinain neuvottelumekanismin kautta.
Muutoin on vaara, että lopputulos heijastelee jälleen kerran vain
markkinoiden odotuksia.
Esitys hedgerahastojen toiminnan sääntelystä vedettiin viime hetkellä
pois neuvoston listalta pääministeri Brownin soitettua kollegalleen
Zapaterolle ja pyydettyä lykkäystä. Brownin pyrkimyksenä on estää asian
muodostuminen vaaliteemaksi Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin
Yhdistyneen Kuningaskunnan parlamenttivaaleissa. Tämä tuskin onnistuu.
Oppositiossa olevat konservatiivit ovat jo nyt jyrkin sanoin syytäneet
Brownia epäonnistumisesta, kun hän päästi ehdotuksen etenemään näin
pitkälle. Lontoon Cityn pankkiirit ovat asettuneet raivoisaan
vastarintaan sääntelyn lisäämistä vastaan. Laulukuoroon on liittynyt
myös Yhdysvallat, joka väittää EU:n sääntelyn lisäämiseen tähtäävien
ehdotusten olevan protektionistisia. Voi Hyvä Sylvi! Käsittelyssä
olevat sääntelyehdotukset ovat vielä varsin vaatimattomia. Jos
näistäkin näin älähdetään, voi hyvällä syyllä kysyä eikö tästä lamasta
ja siihen johtaneista syistä ole todellakaan opittu mitään.
--
Ari Åberg
Director
The Finnish Trade Unions Representation to the EU
FinUnions
Boulevard du Roi Albert II, 5
B-1210 Brussels - Belgium
Tel +32 2 201 06 81, +32 2 201 66 62 (direct)
Fax +32 2 203 11 37
Mobile +358 400 504 352, +32 479 952 153
aaberg@fin.etuc.org/www.finunions.org