Haku   

04.05.2010

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean täysistunto 28. ja 29.4.2010 Brysselissä

Täysistunnon aluksi komission varapuheenjohtaja ja institutionaalisista suhteista ja hallinnosta vastaava komissaari Maros Sefcovic esitteli komission työohjelman. Talouden elpyminen on komission työlistalla keskeisenä asiana.  Tavoitteena on eettisempi ja kestävämpi rahoitusjärjestelmä,  johon liittyen komissio tekee esityksiä. Kuluttajien aseman turvaaminen ja parantaminen on näissä esityksissä yhtenä painopisteenä.

EU:n 2020-strategiasta Sefcovic nosti esille digitaalisen yhteiskunnan mahdollisuuksien turvaamisen kaikille. Teollisuus on komissaarin mukaan edelleen Euroopan kasvun veturi. Nyt tarvitaan uutta teollisuuspolitiikkaa turvaamaan eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyky. Yhtenäismarkkinoita on kehitettävä 2000-luvun olosuhteita vastaaviksi. Tulossa on Mario Montin raportti ja komission oma raportti sisämarkkinoiden toimivuudesta.

Sefcovic korosti puheenvuorossaan myös sosiaalisen ulottuvuuden merkitystä uuden talouskasvun rakentamisessa. Koulutuksella, ammattitaidolla ja oppimisella on keskeinen merkitys uuden työpaikan saannin turvaamisessa sekä köyhyyden torjunnassa.  Komission ohjelmassa on 34 strategista aloitetta, joista komissaari mainitsi kauppastrategian sekä YK:n Millenium-tavoitteet.

Komitean kokouksen esityslistalla oli useita maatalouspolitiikkaan liittyviä lausuntoja ja paikalla oli myös maatalouskomissaari Dacian Ciolos.

Muista lausunnoista on syytä nostaa esille telakkateollisuuden kriisiä käsittelevä oma-aloitteinen lausunto. Suomenkin kannalta tärkeän ja paljon työllistävän sektorin vaikeuksia käsittelevä lausunto hyväksyttiin lähes yksimielisesti. Syvässä kriisissä olevan EU:n telakkateollisuuden tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan yhteistä eurooppalaista strategiaa ja jäsenvaltioiden toimenpiteiden koordinointia. Komitea viittaa tältä osin myös autoteollisuuden pelastamiseksi tehtyihin toimenpiteisiin.

Lausunnossa esitetyt toimenpiteet koskevat mm. kysynnän elvyttämistä, rahoitusta, työllisyysmäärärahoja ja epätasapuolisten toimintaedellytysten korjaamista. Kysynnän elvyttämisessä toimenpiteinä mainitaan muun muassa korjaustoiminta ja vanhojen alusten ajanmukaistaminen  ympäristöystävällisemmiksi. Myös uusien alusten rakentamisessa ympäristönsuojeluun ja energiatehokkuuteen liittyvä osaaminen korostuu. Tasavertaiset toimintaedellytykset on turvattava ja vapaa kilpailu toteutettava koko Euroopassa. Samalla lausunnossa kuitenkin todetaan, että toimialaa pitäisi suojella samalla tavalla kuin unionin ulkopuoliset kilpailijat tekevät.

Paljon keskustelua ja äänestyksiä vaati itsenäisten ammatinharjoittajien asemaa koskevan lausunnon käsittely. Lausunnossa käsitellään uusia työnteon välimuotoja kuten ”taloudellisesti riippuvainen työ” ja ”osittain itsenäinen työ”. Eri maissa tämän tyyppisiin tilanteisiin on vastattu eri tavoilla. Myös ay-liikkeen sisällä suhtautuminen vaihtelee. Keskeinen kysymys on se, pitääkö perinteisen ammatinharjoittamisen ja työnteon rinnalle luoda kolmas kategoria lainsäädännössä ja sopimuksissa. Komitean lausunnossa peräänkuulutetaan tutkimuksia, joiden avulla voidaan arvioida taloudellisesti riippuvaisesta itsenäisestä työstä saatuja kokemuksia jäsenmaissa. Myös työmarkkinaosapuolia kannustetaan ottamaan asia työohjelmiinsa. Sen sijaan esitys yhteisten vähimmäisoikeuksien määrittelemisestä unionitasolla jäi pois lausunnosta tiukan äänestyksen jälkeen.

Komitean seuraava täysistunto pidetään 26. ja 27.5.2010 Brysselissä.

Janne Metsämäki

SAK



 Etusivu     Takaisin     Tulosta