Etusivu » Ajankohtaista » ETUC kehittää EP-vaikuttamista

ETUC kehittää EP-vaikuttamista

ETUCissa aiotaan uuden pääsihteerin Bernadette Ségolin johdolla panostaa aiempaa enemmän yhteistyöhön Euroopan parlamentin kanssa. Yhteyksistä on vastuussa pääsihteeri itse, sihteeristöön kuuluva Judith Kirton-Darling apunaan. Lissabonin sopimuksen myötä parlamentin vaikutusvalta on kasvanut, kun päätökset tehdään aiempaa useammin yhteispäätösmenettelyssä.

Parlamenttivaikuttamisen tavoitteena on paitsi tuoda ETUCin kantoja esille, myös kehittää yhteistyötä kansallisten jäsenjärjestöjen ja Eurooppa-tason liittojen kanssa.

Kansallisten toimistojen ensimmäinen yhteinen kokous Ateenan kongressin jälkeen pidettiin kesäkuun lopussa. Tilaisuudessa keskusteltiin tiedonvälityksen kehittämisestä ja toiminnan painopisteistä. Paikalla oli edustajat Pohjoismaiden brittien, Itävallan, Saksan ja Italian toimistoista.

Tiedonkulkua kehitetään, kansalliset toimistot mukana valmisteluissa

Liittosihteeri Judith Kirton-Darling oli valmistellut listan lähitulevaisuuden keskeisistä kysymyksistä. Todettiin, että kansallisten toimistojen kannalta tärkeintä olisi nimenomaan jakaa tietoa valmistelun alla olevista tai valmisteluun tulevista asioista.

Jatkossa ETUC tekee EP-päätöksenteosta sähköpostilla tilannekatsauksen viikoittain. Kansallisten toimistojen tapaamisia päätettiin järjestää syksystä alkaen joka toinen viikko. Myös tapaamisia parlamentin kanssa tiivistetään ja niiden painotukset muuttuvat todennäköisesti temaattisemmiksi.

Kysymyksistä riippuen ETUC pyrkii laajentamaan yhteistyöverkostoaan esimerkiksi kampanjoissa kansalaisjärjestöjen ja muiden toimijoiden suuntaan. Vaikuttamistyössä halutaan tuoda esille aiempaa paremmin tavallisten ihmisten ja työntekijöiden ääni. Kansallisten toimistojen kokouksessa sovittiin alustavasti, että tilaisuudesta riippuen parlamentille järjestettäviin tilaisuuksiin pyritään tarvittaessa kutsumaan myös tavallisia ammattiliittojen jäseniä kertomaan päätöksenteon seurauksista työntekijän näkökulmasta.

Intergroup meeting parlamentissa 7. heinäkuuta

Uuden sihteeristön järjestämä ensimmäinen Euroopan parlamentin intergroup meeting pidettiin Strasbourgin täysistunnossa torstaina 7. heinäkuuta. Tilaisuuden asialistalla oli ainoastaan Ateenan manifesti, jonka esitteli Bernadette Ségolin estyttyä Judith Kirton-Darling.

Haasteita: Ikääntyminen, osaaminen, euroskeptisyys

Paikalla oli vain kourallinen meppejä, mutta keskustelu oli hyvää. S& D:n Hughes kehui Ateenan manifestia, mutta huomautti, että siitä puuttuu yksi tärkeä asia: pitkien alihankintaketjujen aiheuttamat ongelmat. Lisäksi hän kysyi, miten ETUC vastaa kriitikoille, joiden mukaan ammattiliitot ovat saavutettuja etuja valvoessaan pikemminkin osa ongelmaa kuin osa ratkaisua.

Kirton-Darling totesi, että alihankintaketjut ovat keskeinen kysymys ja lupasi ETUCin pitävän myös niitä esillä.  Hän myönsi, että eurokriittisyys on kasvanut ay-liikkeen sisällä, mutta kielsi varsinaisen euroskeptisyyden saavuttaneen jalansijaa ammattiliitoissa. Ikävä kyllä talouskriisi on saanut monet maat käpertymään itseensä ja keskittymään omiin ongelmiinsa yhteisten ratkaisumallien hakemisen sijaan, Kirton-Darling totesi. Hän kertoi juuri osallistuneensa Isossa-Britanniassa vihreää kasvua käsitelleeseen seminaariin, jossa oli osallistujina ainoastaan brittejä. Vielä pari vuotta sitten samankaltaisia seminaareja oli tapana järjestää kansainvälisinä, Kirton-Darling huomautti. Toisena esimerkkinä kansallisvaltioiden sisäänpäin kääntymisestä hän Tanskan, jossa rajoja halutaan kovasti sulkea vastoin Schengenin sopimusta.

Sosiaalinen Eurooppa ainoa vaihtoehto

Kirton-Darling sanoi ymmärtävänsä hyvin ihmisten kokemaa epävarmuutta. Hyökkäykset eläketurvaa, sosiaaliturvaa ja hyvinvointivaltiota ovat luoneet turvattomuuden tunnetta. Jos Eurooppa halutaan pitää pystyssä, komission on pakko ottaa vakavasti vaatimukset sosiaalisemman Euroopan puolesta, hän sanoi.

EPP:n Morin-Chartier huomautti, ettei Ateenan manifesti painota riittävästi osaamista, joka on avain siirtymässä vihreämpään talouteen ja yksi vastaus ikääntymisen aiheuttamiini haastesiiin. Kirton-Darling kiitti huomiosta ja vakuutti osaamisen olevan korkealla ETUCin agendalla. Rakennemuutos ja siirtymä vähähiiliseen talouteen vaativat rakentavaa, kokonaisvaltaista näkemystä tulevaisuuden suunnasta ja tällaista Kirton-Darling antoi ymmärtää ay-liikkeellä olevan.

Ay-liike: Jarru vai kehittäjä?

Luxemburgilainen EPP-meppi kritisoi ay-liikettä saavutettujen etujen valvomisesta ja edistyksen jarruttamisesta. Hän sanoi ymmärtävänsä, kuinka yli 40 vuoden työuran tehneet duunarit eivät pysty tai halua jatkaa työelämässä 67-vuotiaiksi, mutta painotti, että korkeastikoulutettujen 30 vuotta kestävät työurat ovat kansantaloudellisesti täysin kestämätön ilmiö.

Kirton-Darling vastasi ay-johtajien yrittävän kanavoida kansallisten tyytymättömyyttä rakentavalla tavalla. On epäreilua syyttää ay-liikettä nykytilanteesta, jonka ovat luoneet aivan muut, hän sanoi ja totesi, kuinka esimerkiksi tällä viikolla otsikoihin noussut Portugalin velka on pitkälti luotu pelastamalla julkisella rahalla pankkeja.  Ay-liikkeen tehtävänä on markkinoida uudenlaista suuntaa Euroopalle; sellaista, jossa mukana ovat ihmiset, hän summasi. Eläkekysymystä hän kommentoi toteamalla, että niissä ratkaisut on tehtävä pääasiassa kansallisella tasolla. Muutosta tarvitaan, mutta se pitää valmistella yhdessä työntekijöiden kanssa.

Tilaisuuden toisena puheenjohtajana toiminut S&D:n Cercas veti tilaisuuden yhteen toteamalla, että jos ihmiset ja työntekijät eivät pääse mukaan yhteisen Euroopan rakentamiseen, prosessilta katoaa pohja.

Kaiken kaikkiaan tilaisuudessa ETUCin uuteen otteeseen tunnuttiin suhtautuvan myönteisesti. Jatkossa parlamenttitapaamiset aiotaan mahdollisesti järjestää temaattisina yleiskeskustelun sijaan. Harkinnassa on, jatketaanko tapaamisia Strasbourgissa vai siirretäänkö ne kokonaan Brysseliin, jossa osallistujia olisi todennäköisesti enemmän.

Jenni Karjalainen
Julkaistu 08.07.2011