Perusoikeudet kunnolla näkyville
”Euroopan kansat ovat luomalla välilleen yhä läheisemmän liiton päättäneet jakaa keskenään rauhanomaisen, yhteisiin arvoihin perustuvan tulevaisuuden”. Näin alkaa Euroopan unionin perusoikeuskirja, joka hyväksyttiin Eurooppa-neuvostossa Nizzassa joulukuussa 2000 ja joka liitetään uuteen, ensi joulukuussa allekirjoitettavaan perussopimukseen.
Perusoikeuskirja on uuden perussopimuksen parasta antia. Se takaa EU:n kansalaisille tietyt perusoikeudet ja –vapaudet. Työntekijöille se takaa ammattiyhdistys-, sosiaalisia sekä työhön liittyviä oikeuksia, kuten kokoontumis- ja yhdistymisvapauden, oikeuden työtaistelutoimiin, naisten ja miesten välisen tasa-arvon, vapauden valita työpaikan ja oikeuden tehdä työtä, suojan perusteettomilta irtisanomisilta, oikeudenmukaiset ja kohtuulliset työehdot ja –olot…
Onko tässä mitään uutta? Esimerkiksi Suomessa kansallinen lainsäädäntö takaa kansalaisille vastaavat oikeudet.
Perusoikeuskirjan merkitys kumpuaa syvemmältä. EU:ta on pidetty nimenomaan taloudellisena yhteenliittymänä. Nyt unionin kansalaisten oikeudet ja vapaudet on kirjattu yksiin kansiin ensimmäistä kertaa. Se lisää niiden näkyvyyttä. Ennen ne olivat hajallaan eri säädöksissä. Peruskirjalla luodaan eurooppalaista käsitystä kansalaisoikeuksista, ja se käsitys poikkeaa amerikkalaisesta ja aasialaisesta.
Merkittävää on myös, että asiakirjasta tulee juridisesti sitova, kunhan kukin jäsenmaa vielä ratifioi sopimuksen sen allekirjoittamisen jälkeen. Asiakirja sitoo unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita, kun ne soveltavat unionin oikeutta. Sitovuus koskee kaikkia, myös tulevia jäsenmaita ajallaan. Niissä kaikki mainitut oikeudet eivät välttämättä ole yhtä selviä kuin perusoikeuskirjassa.
Käytännössä EU:n kansalainen voi viedä asiansa tuomioistuimeen ja vedota siellä perusoikeuskirjaan. Tuomioistuimen on käytettävä perusoikeuskirjaa ratkaisujensa perustana.
Perusoikeuskirja ei kuitenkaan ole ongelmaton. Suurin takaisku on, että Iso-Britannian annettiin jäädä perusoikeusasiakirjan ulkopuolelle ja Puola on suunnitellut samaa. Maat eivät siis halua tunnustaa eurooppalaisia ihmisoikeusnormeja eivätkä halua, että perusoikeudet rajoittaisivat liikaa työtekijöiden oikeuksien karsintaa. Iso-Britanniassa on siis turha perätä oikeuksiaan tuomioistuimessa vedoten Euroopan unionin perusoikeusasiakirjaan.
Hämmentävää on myös se, että perusoikeuskirja ei ole kaikilta osin yhtä tiukka kuin jäsenvaltioiden allekirjoittamat Euroopan ihmisoikeussopimus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Selvintä olisikin ollut, että perussopimukseen olisi sisällytetty Euroopan ihmisoikeussopimus sellaisenaan. Tällöin ei tarvitsisi kinata siitä, mitä sopimusta pitää tulkita ja miten sopimusten artiklat suhteutuvat toisiinsa.
Ihmisoikeuksien näkökulmasta on kuitenkin parempi, että perusoikeuskirjasta tulee osa perussopimusta, vaikkakin vain sen liitteenä. Se tarkoittaa sitä, että EU huomioi kansalaisten oikeudet sopimustasolla eikä vain puheissaan.
