Haku   

Arkisto

-   Uskottavuutta EU:n budjettiin
   
   
   
   
   
   



Kolumni - Ville Itälä

Ville ItäläTuulimyllyjä vastaan?

EU-komission ilmasto- ja energiapaketti on Suomen kannalta varmasti kuluvan vaalikauden tärkein lainsäädäntöesitys. Uusiutuvan energian taakanjako sekä päästökauppadirektiivin uudistusesitys ovat merkittäviä sekä suomalaiselle kuluttajalle että teollisuudelle.

EU-komissio esitti tammikuun lopussa, miten päästöleikkaukset ja uusiutuvan energian lisäysprosentti jaetaan jäsenmaiden kesken. Suomelle komissio esitti uusiutuvan energian osuuden nostamista nykyisestä 28,5 prosentista 38 prosenttiin jo vuoteen 2020 mennessä. Suomelle on asetettu tavoitteeksi myös vähentää päästökauppasektorin ulkopuolisia päästöjä 16 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Suorastaan epäreilulta tuntuu se, että Suomi on jo nyt EU:n kärkisijoilla uusiutuvan energian hyödyntäjänä ja ylittää reippaasti EU:n tavoitearvon. Yksi Suomen kohtalonkysymyksistä tuleekin olemaan se, määritelläänkö turve hitaasti uusiutuvaksi energiaraaka-aineeksi.

Toinen Suomen kannalta merkittävä, lähiaikojen energiapoliittinen ratkaisu tulee olemaan energiasisämarkkinoihin liittyvä uudistus, jonka tavoitteena on parantaa sähkön ja maakaasun sisämarkkinoiden toimivuutta. Paketin päämäärä on sinänsä oikeansuuntainen, vaarana on vaan, että Suomen kannalta epäedullisin ehdoin toteutettu harmonisointiyritys tarkoittaisi pahimmillaan sähkön kuluttajahintojen huimaa nousua.

Energiasisämarkkinapaketissa komissio esittää siirtoverkkojen omistuksen eriyttämistä. Suomen omistusrakenteet eivät täysin täytä komission vaatimuksia, tuottajat ja myyjät siis omistavat Suomessa osin siirtoverkkoja. Toiseksi esitetään sääntöjen laatimisvaltuuksien siirtämistä jäsenvaltioilta yhteisötason toimielimille. Tietyissä tapauksissa sääntelytoimivaltuudet olisi syytä pitää Suomen omissa käsissä, eikä antaa niitä komission päätäntävaltaan. Kolmanneksi komissio esittää kansallisten sääntelyviranomaisten toimivaltuuksien vahvistamista. Jatkossa onkin tärkeää, että Suomi voi hyödyntää kansallisten viranomaistensa osaamista.

Energiasisämarkkinapaketin sisältöön on vaikutettava niin, että sähkön hinta Suomessa ei kohoa pilviin. Suomen hyvin toimivaa energiajärjestelmää, ei ole syytä uhrata sisämarkkinoiden toimivuuden hinnalla. Varsinkaan jos tämä olisi kuolonisku suomalaiselle teollisuudelle ja kansantaloudelle sekä lihottaisi kuluttajan sähkölaskun Keski-Euroopan hintojen tasolle.

Uusiutuvan energiankäytön voimakkaan kasvattamisen, energiatehokkuuden ja energian säästön lisäksi Suomessa tarvitaan päästötöntä perusvoimaa. Kaikkia energialähteitä – uusiutuvaa energiaa, ydinvoimaa sekä energiansäästöä – tulisi käsitellä tasapuolisesti etsien kussakin tapauksessa kustannustehokkaimmat ratkaisut. Moni vannoo tuulivoiman lisäämisen nimiin, mutta fakta on se, että hiilidioksidipäästöjä ei vähennetä kestävästi rakentamalla pelkkiä tuulipuistoja. Kuluttajan, teollisuuden ja Suomen kansantalouden kannalta ainoa keskipitkän aikavälin ratkaisu on ydinvoiman lisärakentaminen.


 Etusivu     Takaisin