Meitä on huijattu
Tilastojen mukaan yksi prosentti suomalaisista – heitä on noin 50 000 – on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistanut käytettävissä olevat vuositulonsa 50 000 eurosta 100 000 euroon.
Kymmenen prosenttia meistä, puoli miljoonaa suomalaista, on parantanut käteen jäävän vuositulonsa 20 000 eurosta yli 30 000 euroon.
Kaikki me olemme keskimäärin vauraampia kuin viisitoista vuotta sitten. Käytettävissä oleva vuositulo kaikkien kesken jaettuna on noussut 5 000 eurosta 15 000 euroon.
Monissa maissa, joissa tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet, ansiotulojen erot ovat olleet keskeisin syy. Suomi tekee tässä suhteessa poikkeuksen. Erityisesti yrittäjien keskimääräinen tulokehitys on ollut muita ryhmiä huomattavasti ripeämpää.
Tiettyjen alojen yrittäjät ovat tehokkaasti hyödyntäneet lain tarjoamat mahdollisuudet. Ei ihme, että yrittäjien osuus ylimmässä yhden prosentin tuloluokassa on kaksinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa.
Onko tuloeroilla ylipäätään mitään haitallisia vaikutuksia? Onko huolen taustalla pelkkä kateus, joka ei vie yhteiskuntaa eteenpäin?
Meille näet kerrottiin takavuosina, että verotusta pitää muuttaa pääomatuloja suosivaksi siksi, että pääomat karkaavat muuten kaukomaiden veroparatiiseihin.
Kuten Kalle Isokallio sanoi (IL 28.8.07), lähin veroparatiisi sijaitsee vain 450 kilometrin päässä Helsingistä eikä Pietariin kovin suurta tunkua ole ollut. Siellähän pääomatuloja verotetaan puolella siitä, mitä Suomessa, vain kolmetoista prosenttia.
Eivät lääkärit, hammaslääkärit, asianajajat, arkkitehdit, tilintarkastajat, insinöörit ja yrityskonsultit minnekään Suomesta lähde, vaikka heidän pääomatulonsa asetettaisiin samalle viivalle palkansaajien kanssa, sillä heidän asiakkaansa ovat täällä.
Itsekin uskoin aikoinaan, että palkkajohtajille kannattaa maksaa optioita, sillä ne sitouttavat parhaat aivot yrityksiin. Tarkemmin ajateltuna se on tietenkin täyttä puppua.
Kun joku saa muutaman miljoonan edestä optiotuloja, asianomaisesta tulee todella riippumaton, joka voi näyttää työnantajalleen keskisormea koska tahansa.
Yritysjohtajat ovat optio-ohjelmillaan ryöstäneet pelkästään hyväuskoisia osakkeenomistajia, eivät yhteisiä varojamme.
Yleisesti näet luullaan, että ylimpien tulojen huikea kasvu johtuisi optiotuloista. Silloin unohdetaan, että optiot lasketaan ansiotuloiksi ja niitä verotetaan niin kuin palkkatuloja.
Suomalaisista äkkirikkaista voi sanoa myös muutaman myönteisen sanan. Usein he sijoittavat ylimääräiset rahansa maaomaisuuteen ja metsiin Suomessa, kunnostavat kartanoita ja sijoittavat matkailuteollisuuteen. He panevat rahan kiertämään kotimaassa.
VEROT KESKITULOISTEN MAKSETTAVIKSI
Progressiivinen verotus on ollut keino tasata taakkaa kansalaisten kesken. Niin meillä kuin muuallakin progressiivisen verotuksen asemaa on heikennetty.
Vuonna 1993 tehtiin Suomessa verouudistus, joka on suoraan vaikuttanut siihen, miten eri tuloluokat tänä päivänä osallistuvat yhteisten menojen kattamiseen. Pääomatuloja alettiin verottaa suhteellisella veroprosentilla, joka aluksi oli kaksikymmentäviisi prosenttia ja nousi myöhemmin kahteenkymmeneenyhdeksään prosenttiin.
Kun varallisuusvero vuonna 2006 poistettiin, tarkoituksena oli muun muassa kannustaa investointeja ja sitä kautta luoda uusia työpaikkoja. Perintöveroa ei ole vielä poistettu, mutta siihen liittyvät suunnitelmat tähtäävät nekin suurempien omaisuuksien suosimiseen.
Suomalaisten käsitykset hyvinvointipalvelujen välttämättömyydestä eivät kuitenkaan noudata luokkarajoja. Myös varakkaampi väki on totutettu julkisiin palveluihin.
Usein olen kuullut sanottavan, että ”minä nautin nyt näistä palveluista, olenhan minä verojakin maksanut”. Totta, mutta nyt on syntynyt rälssi, joka ei enää maksa veroja tulojensa mukaan. Ja eläkeläisten verotus on suhteessa vielä ankarampaa kuin aktiiviväestön.
Kansalainen kävelee kadulta yksityislääkärin vastaanotolle hoitamaan poskiontelotulehdustaan, ja Kela korvaa automaattisesti osan. Samaan aikaan ei ole raha hoitaa psykiatrisia potilaita, joita harhailee raiteilla ”avohoidossa”.
Reilua ei ole ainakaan se, että samalla kun yhteiskunnalta edellytetään sekä uusia palveluja että turvaverkon ylläpitoa pudokkaille, suhteessa pienimmän verotaakan kantavat ne, joilla olisi eniten maksukykyä.
