Sääntelykapitalismin uusi aika
Rahamarkkinoiden syöksykierre on viimepäivinä loiventunut. Alun perin ongelmat saivat alkunsa Yhdysvaltojen ylikuumentuneista asuntomarkkinoista ja lopulta pankkien välinen luottamuspula laajeni tilanteeksi, jossa kukaan ei ole valmis lainaamaan kenellekään.
EU-johtajat sopivat Pariisin hätäkokouksessa toimista, joilla taltutetaan kärjistynyttä pankkikriisiä. EU-maat ilmoittivat työntävänsä yhteensä valtavat 1 300 miljardia euroa Euroopan pankeille myönnettäviin luottotakuisiin ja pääomatukiin. Suomessa pankit ovat onneksi vakavaraisia, eivätkä ainakaan toistaiseksi tarvitse pääomittamista. Pankkien keskinäisiä lainoja saatetaan tosin ruveta takaamaan. Onneksi suomalaisten veronmaksajien rahoja ei käytetä ulkomaisten pankkien lisäpääomittamiseen.
Valtava tukipaketti ei syntynyt hetkeäkään liian aikaisin. Pankkitukien vaikutus tuntuu juuri nyt olevan odotetunlainen ja pörssikurssit lähtivät viikon alussa nousuun. Saa vaan nähdä onko vaikutus pysyvä.
Mielenkiintoisin piirre rahamarkkinoiden kriisin hoidossa on varmaankin sen yhteydessä koettu ideologinen käänne. Liberaalin talouspolitiikan ja vapaan markkinatalouden nimeen liputtavat johtajat kääntyivät hetkessä valtion sääntelyn ja pankkien kansallistamisen kannalle. Tosin vasta viime hetkellä, kun muuta mahdollisuutta pankkimaailman pelastamiseksi ei tuntunut enää olevan.
Monen mielestä kapitalismi tulisi "perustaa uudelleen" luomalla maailman finanssi- ja rahoitusjärjestelmään kansainvälistä sääntelyä. Komissio valmistelee parhaillaan toimia, joiden myötä useammassa EU-maassa toimivien pankkien valvonta olisi helpompaa. Finanssijärjestelmää pyritään vakauttamaan ja luottoriskejä vähentämään. Myös lainasummille ehdotetaan komission suunnalta kattoa.
Toinen piirre viime viikkojen tapahtumissa on EU-maiden sisäiseen dynamiikkaan liittyvä muotoseikka, mutta ei silti vähäisempi. Puheenjohtajamaa Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy otti eurooppalaisten rahoitusmarkkinoiden pelastusoperaatiossa ohjat käsiinsä ja muotoili neljän suuren EU-maan kanssa suuntaviivat valtiovarainministereiden myöhemmin hyväksyttäväksi kannaksi. Riittääkö pienen piirin kokoontumisen perusteluksi vain se, että suuret ovat suuria, ja että nuo maat eivät ole saaneet pidettyä omaa kassaansa balanssissa?
Rahapolitiikka on pisimmälle viedyin integraation osa-alue EU:ssa, mutta se on jätetty poliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle. Talouspolitiikka taas on jätetty kokonaan jäsenmaiden toimivallan alle. Tämä antoi mahdollisuuden Sarkozylle aloitteen pienen piirin hallitusten väliselle vaikuttamiselle. EU:n yhtenäisyyden kannalta ei ole hyvä kehityssuunta, jos syntyy maaryhmiä, joissa samanmieliset maat harjoittavat aina tarpeen mukaan yhteistyötä, ja tuovat myöhemmin valmiiksi luonnostellut päätökset toisen puolen kumileimasimen alle.
Pöly ei ole vielä laskeutunut ja monta pankkiraatoa saattaa vielä syntyä. Yksittäiselle eurooppalaiselle veronmaksajalle ei ole vielä selvinnyt totuus pankkimaailman pelastamisen kustannuksista, rahamarkkinoiden monimutkaisuudesta johtuen. Saattaakin olla, että monessa maassa vaaditaan vielä vastuullisten päitä vadille, kuten suomessa tehtiin 1990-luvulla. Selvää on se, että kasvottoman kapitalismin aika nykyisessä muodossaan on ohi. Nyt peräänkuulutetaan yhteen ääneen sääntelymekanismeja, rajoituksia ja kattoa pankkiirien ylisuurille palkitsemisjärjestelmille.
