Haku   

Kolumni - Liisa Jaakonsaari

Maahanmuuttajat tervetulleita !

21.05.2010

Maahanmuuttajat ovat  tervetulleita Suomeen. Tarvitsemme heitä rakentamaan maatamme ja hoitamaan vanhuksiamme, joita on pian yli miljoona. He paikkaavat epäsuotuisaa väestönrakennetta. Ovi on meillä aina ollut auki, ja sen ansiosta meillä on brändejä kuten Koff, Stockmann, Paulig. Kuka mahtaa olla seuraava Fazer? 

Maahanmuuttokeskustelu on ollut vinoutunutta. Suomessa on reilut 300 000 työtöntä. Vuonna 2009 myönnettiin 3943 henkilölle (kolmansista maista) oleskelulupa työnteon perusteella. Tulijat sijoittuivat töihin, joihin ei saatu rekrytoitua työvoimaa Suomesta.

Tilastot eivät siis tue väitettä, että maahanmuuttajat veisivät suomalaisten työpaikat. Aito ja todellinen ongelma meillä sen sijaan on työehtojen ja työpaikkojen valvonnassa. Maahanmuuttajien syyllistämisen sijasta meidän pitää  korjata säännöt ja myös valvoa niiden noudattamista.

Harmaa talous rehottaa Euroopan unionissa. Arvioiden mukaan esimerkiksi rakennusteollisuudesta noin 25 % toimii pimeästi, ja jäsenmaat menettävät vuosittain miljardeittain verorahoja. Ne ovat poissa terveydenhoidolta, päiväkodeilta ja kouluilta, tienpätkistä ja siltarummuista.

Suomessa on arvioiden mukaan jopa 30 000 ulkomaista rakennustyömiestä. Olkiluodon ydinvoimalan rakentajat esimerkiksi tulevat 60 eri maasta. Kyprokseen rekisteröitynyt firma lähetti puolalaisia rakennusmiehiä Suomeen. Kuka vastaa pitkissä alihankintaketjuissa maksamattomista palkoista, sosiaaliturvasta ja eläkkeestä, kuka on ylipäänsäkään vastuussa?

Talvivaaran nikkelikaivos nousi taannoin otsikoihin, kun Rakennusliiton tarkastaja löysi kaivoksen alihankintafirman maansiirtotöistä kymmeniä virolaisia työntekijöitä, joille maksettiin 3, 5 euroa tuntipalkkaa.

Alihankintaketju oli lyhyempi kuin monissa muissa tapauksissa ja ongelma saatiin tässä tapauksessa nopeasti ratkaisuun. Talvivaara-yhtiö edellyttää, että aliurakoitsijat maksavat työntekijöillensä työehtosopimusten edellyttämää palkkaa.

Harmaan talouden suurimmat häviäjät ovat työntekijät. Maksamatta jäävät verojen lisäksi asianmukainen palkka sekä eläkkeet. Lisäksi työntekijältä puuttuvat sairaus- ja tapaturmavakuutus, ja työsuojeluun viitataan kintaalla.

Yleissitovuus on paitsi tae työntekijöiden oikeuksista myös väline, joka varmistaa palkansaajien tasa-arvoisen kohtelun. EU-tasoista yleissitovuutta ei ole näköpiirissä. Siksi tarvitsemme vahvaa minimilainsäädäntöä: toimivaa lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä, joka varmistaa palkansaajien oikeudet ja tukkii porsaanreiät. Direktiivi palaa parlamentin agendalle tämän lainsäädäntökauden aikana.

Muutaman vuoden ikäinen tilaajavastuulaki oli ensimmäinen askel oikeaan suuntaan, mutta se ei ole vielä osoittautunut toimivaksi. Valvontaa tarvitaan enemmän ja siinä nykyinen hallitus on epäonnistunut surkeasti.

Euroopan parlamentti on vaatinut komissiota laatimaan aloitteen eurooppalaisesta tilaajavastuumallista. Sillä tavalla saataisiin päivänvaloa hämäriin alihankintaketjuihin ja selvät vastuusuhteet eurooppalaisille sisämarkkinoille.

Komissio on kuitenkin ollut  yllättävän lepsu harmaan talouden taltuttamisessa. Konkreettisia aloitteita ei ole tehty, vaikka harmaa talous on selvä jarru kilpailukyvyn kehittämiselle.

Ensimmäinen askel olisi Euroopan-laajuinen tilaajavastuujärjestelmä. Jäämme odottamaan, herra Barroso!


Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen ( S&D, sd)


 Etusivu     Takaisin     Tulosta