Tiedotteen alla on STTK:n Risto Kousan raportti EAY:n hallituksen kokouksesta. Alla olevan kokouksen pääkohtia käsittelevän tekstin laatimisessa olen hyödyntänyt myös SAK:n Katja Lehdon ja Akavan Markus Penttisen vastaavia raportteja.
Lissabonin sopimuksen tilanteesta Irlannin kansanäänestyksen jälkeen ja Euroopan sosiaalisesta kehityksestä käytiin pitkä ja huolestunut keskustelu. Järjestäytyneet palkansaajat olivat yksi keskeinen ryhmä, joka hylkäsi Lissabonin sopimuksen. Kyse ei ole yksin Irlannin tilanteesta, vaan laajasti koko EU:n ongelmasta. Peruskysymys on markkinoiden Euroopan ja sosiaalisen Euroopan välisestä suhteesta. Komission passiivisuus sosiaalisen Euroopan kehittämisessä ja aktiivisuus markkinapuolella sekä Euroopan yhteisön tuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut, Laval, Viking, Ruffert ja tuoreimpana Luxemburg osoittavat, että markkinoiden toiminta ajaa kaiken muun edelle.
Irlannin keskusjärjestö ITUCin pääsihteeri David Begg arvioi, että ensi keväänä Irlanti äänestää uudelleen sopimuksesta.
Hallituksen jäsenet käyttivät huolestuneita puheenvuoroja Lissabonin sopimuksen uudistusten voimaantulon lykkääntymisestä ja yleisemminkin asian vaikutuksesta EU:n kehitykseen. Toisaalta moni, mm. EAY:n puheenjohtaja Wanja Lundby-wedin totesi, että jos muissakin EU-maissa olisi ollut perustuslain mukaan velvollisuus järjestää kansanäänetys, sen lopputulos tässä EU:n tilanteessa ei välttämättä olisi ollut kaukana Irlannin lopputuloksesta.
Puheenvuoroissa haluttiin myös EAY:ltä täsmällisempää strategiaa, joka muodostuisi sosiaalisen kehityksen lausekkeen vaatimuksesta, lähetettyjen työntekijöiden direktiivin uudistamisesta, työantajien kanssa tehtävästä yhteistyöstä ja Netlex-yhteistyön kautta valmisteltavista uudista työelämää koskevista aloitteista. Esille tuli myös, että sosiaalisen kehityksen lausekkeen aikaan saaminen olisi mahdollista vasta perussopimusten seuraavan uudistamisen yhteydessä.
Sosiaalisen kehityksen lausekkeen tarpeellisuus korostuu nyt, kun Lissabonin sopimuksen tulevaisuus on avoin. Sosiaalisella lausekkeella EU vahvistaisi, että perusvapauksia (henkilöiden,
pääomien, palveluiden ja tavaroiden liikkuvuus) ei saa toteuttaa
perusoikeuksien, kuten työehtosopimusneuvotteluoikeuden ja työtaisteluoikeuden,
kustannuksella vaan vapauksia pitää tulkita perusoikeusmyönteisesti. Keskustelussa korostettiin, että jokaisessa EU:n jäsenmaassa tulee vaikuttaa poliitikkoihin sosiaalisen
kehityksen lausekkeen puolesta.
EY-tuomioistuimen tuoretta 19.6.2008 annettua tuomiota asiassa Euroopan komissio vs. Luxemburg EAY:n hallitus piti vakavana takaiskuna lähetettyjen työntekijöiden suojan kannalta. EYT on nyt antanut Vikingin, Lavalin ja Rüffertin tuomioiden lisäksi uuden kielteisen ratkaisun. Luxemburgin keskusjärjestön aloitteesta järjestetään maassa 5.7.2008 mielenosoitus.
Tanskan LO:n puolesta kerrottiin, että maassa on Laval-ratkaisun vaikutuksista sovittu kolmikantaisesti yhteisistä muutoksista.
Uudistettu sosiaalipoliittinen ohjelma eli sosiaalipaketti
EAY jää odottamaan, mitä komission 2.7.2008 esittelemä sosiaalipaketti tuo tullessaan. Uskaltaako taikka onnistuuko komissio vielä loppusuoralla keksimään siihen vahvistavia elementtejä, jotta kokonaisuus antaisi myönteistä kuvaa EU:n sosiaalisen ulottuvuuden toiminnasta. Barroson komission aikana Euroopan sosiaalinen kehitys on ollut ontuvaa, toimikauden loppu (ja toiveet uudelleen valinnasta) on mahdollisesti elvyttämässä sosiaalisen ulottuvuuden hiljaiseloa.
Paketin valmistelussa on ollut erimielisyyksiä mm. siitä, annetaanko ehdotusta yritysneuvostodirektiivin uudistamisesta ja millä sisällöllä sekä uuden syrjimättömyysdirektiivin sisällöstä.
Euroopan parlamentin vaalit 2009
Euroopan parlamentin vaalit pidettäneen sunnuntaina 7.6.2009. ETUC kehottaa, että jäsenjärjestöt pyrkisivät vaikuttamaan, että ehdokkaiksi ja lävitse saataisiin ay-toimintaa tuntevia henkilöitä. EAY:n johto tapaa kaikki parlamentin puolueryhmät ja esittää tavoitteensa Euroopan kehittämisestä. Niihin kuuluvat mm. yritysneuvostojen toimintaa tukevat uudistukset, ehdotetun sisältöisen työaikadirektiivin muuttaminen tai hylkäys kokonaan, epätyyppisten työsuhteiden käytön hillitseminen, hiilidioksidivero ympäristöä kunnioittamattamien maiden tuonnille sekä julkisten palvelujen asema.
Vuokratyödirektiivi ja työaikadirektiivin muutoshanke
Vuokratyödirektiivin osalta EAY pitää neuvoston yhteistä kantaa direktiivin sisällöksi hyväksyttävänä lopputuloksena. EAY tukee direktiivin hyväksymistä, tosin pienet täsmentävät muutokset ovat tarpeen. EAY tekee yhteistyötä parlamentin kanssa. Parlamentin tulisi irrottaa näiden kahden direktiivin käsittely toisistaan ja käsitellä ensiksi vuokratyödirektiivi.
Neuvoston yhteistä kantaa työaikadirektiivin muutosten sisällöksi EAY pitää mahdottomana. Se johtaisi vakaviin heikennyksiin työntekijöiden suojelussa. Lopputulos olisi EU:n historian ensimmäinen työelämän huononnusdirektiivi: enimmäistyöajan romuttava opt-out vakiinnutettaisiin, varallaolo jätettäisiin työajan ulkopuolelle, ylitöiden seurantajärjestelmää heikennettäisiin, korvaavien lepoaikojen antamista löystytettäisiin, ylempien toimihenkilöiden asemaa ei selkiinnytetä soveltamisalan suhteen.
EAY aloittaa kampanjan työaikadirektiivin korjaamiseksi Euroopan parlamentin toisessa käsittelyssä. EAY tukee parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä hyväksymiä muutosehdotuksia. Jäsenjärjestöjä kehotetaan aktiivisesti ottamaan kantaa ja välittämään selkeä viesti eduskunnalle ja hallitukselle. Harkittavaksi tulee työaikadirektiivin muutoshankkeen kaataminen kokonaan, ellei viime kädessä neuvoston ja parlamentin sovitteluelimessä ole saatavissa hyväksyttävää lopputulosta.
EAY:n hallitus päätti, että työaikadirektiivi nostetaan yhdeksi keskeiseksi eurooppalaiseksi teemaksi 7.10.2008 maailmanjärjestön ITUC:n organisoiman maailmanlaajuisen ”Kunnon työ” –teemapäivän yhteydessä. Päätilaisuus pidetään luonnollisesti Ranskan puheenjohtajakauden kunniaksi Pariisissa. Lisäksis EAY harkitsee erillistä isoa tapahtumaa Euroopan parlamenttiin vaikuttamiseksi. Asialla on merkitystä myös valmistauduttaessa tuleviin parlamenttivaaleihin.
Yritysneuvostodirektiivin muuttaminen
EAY:n hallitus totesi yritysneuvostodirektiivin muutoshankkeen tilanteen. Komissio antanee ehdotuksen 2.7.2008. Luonnos direktiiviksi on elänyt loppusuoralla eri suuntiin. EAY pyrkii vaikuttamaan vielä, että sisältö jo komission ehdotuksessa olisi riittävä kehittämään neuvostojen toimintaa ja selkeyttämään ay-liikkeen roolin neuvostojen työssä. Parlamentti valitsee pian direktiiviä koskevan mietintänsä esittelijän. Työministerien neuvosto pyrkinee saamaan yhteisen kantansa neuvoston kokouksessa 2.10. tai viimeistään 15.10.2008
Eurooppayhtiöidenn työntekijäedustajien palkkiot
EAY on valmistellut hanketta osan eurooppayhtiöiden työntekijäedustajien palkkioista siirtämisestä perustettavaan eurooppalaiseen ay-rahastoon ja ay-liikkeen käytettäväksi mm. työntekijäedustajien koulutukseen. Hallitus hyväksyi peruslinjaukset. Vaikka Eräät kysymykset jäivät vieläkin Reiner Hoffmannin vetämään jatkoselvittelyyn. Niitä ovat mm. kyksymykset siitä, mikä osa palkkiovaroista menee eurooppalaiselle tasolle ja mikä kansalliselle, mitä näillä varoilla tehdään, mikä olisi edustajan palkkioiden katto, miten verotus ja vastuukysymykset järjestetään jne. Selvitysten jälkeen asiaan palataan lokakuun hallituksessa.
Tasa-arvoinen palkkaus
Hallitus keskusteli komission tiedonannosta miesten ja naisten tasa-arvoisesta palkkauksesta. EAY tukee yleisesti tiedonannon linjauksia, mutta haluaa käytännön lisätoimenpiteitä 15 % palkkaeron poistamiseksi. EAU korostaa, että työehtosopimustoiminnassa on otettava huomioon tasa-arvoisen palkkauksen periaatteet. Toimet ovat tarpeen myös osa-aikatyön aiheuttamien palkkaerojen korjaamiseksi.
Nanoteknologia
Komissio käynnisti 18.6.2008 nanoteknologiasta kuulemisen. Nanoteknologian eli pienen pienien osasten valmistaminen ja käyttö on lisääntynyt huomattavasti. Teknologian vaikutuksista ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa. Nanoteknologian tutkimuksessa, valmistuksessa ja käyttäjinä on paljon työntekijöitä. EAY korostaa varovaisuusperiaatteen käyttöönottoa ja esittää, että 15 % nanovaroista tulee käyttää teknologian turvallisuus-ja terveysnäkökohtien selvittelyyn. Ilman riittäviä tietoja ja turvallisuuselvityksiä nanotuotteita ei tulisi päästää markkinoille.
Euroopan osapuolet käynnistävät neuvottelut työelämään osallistumismahdollisuuksien kehittämisestä ja vanhempainlomasopimuksen tarkistamisesta
EAY:n hallitus päätti hakea jäsenjärjestöiltä valtuuksia aloittaa neuvottelut aiheesta työntekijöiden osallistumismahdollisuudet työelämään (inclusive labour market)
Maaliskuun 2008 sosiaalisessa huippukokouksessa Euroopan työmarkkinajärjestöt ilmoittivat aloittavansa neuvottelut uudesta itsenäisestä puitesopimuksesta. Sen tavoitteena olisi helpottaa heikommassa asemassa olevien ryhmien pääsyä, pysymistä ja etenemistä työmarkkinoilla. Sopimuksen sisältänä olisivat ennaltaehkäisevät, korjaavat ja elinikäisen oppimisen tukemiseen liittyvät toimet.
Käymissään taustaneuvotteluissa työmarkkinajärjestöt ovat täsmentänet sopimusteeman aiheeksi "työntekijöiden osallistumismahdollisuudet työelämään". Sopimus kattaisi edistäviä toimia työmarkkinoille tulon, työmarkkinoilla pysymisen ja kehittymisen suhteen. BusinessEuropa suostuu vain puitesopimukseen, joka pantaisiin täytäntöön ”työmarkkinaosapuolten ja jäsenvaltioiden omien käytäntöjen mukaisesti” ei siis direktiivillä. Neuvoteltavia kysymyksiä ovat mm. koulutuksen kehittäminen, työn laatu, syrjintä ja kannusteet työnantajille osallistumismahdollisuuksien parantamiseen.
EAY:n hallitus päätti myös hakea valtuuksia aloittaa neuvottelut työmarkkinajärjestöjen 1996 solmiman vanhempainlomaa koskevan sopimuksen muuttamisesta. Sopimus on laitettu täytäntöön direktiivillä. Vastaavasti meneteltäisiin muutetun sopimuksen kanssa. Esille tulevat mm. vanhempainloman aikainen korvaus, sen pituus ja muoto (esim. osa-aikaisuus) sekä miesten mahdollisuudet isyyslomaan. BusinessEuropen kiinnostusta lähteä neuvottelemaan lisäsi se, että komissio oli käynnistänyt valmistelun isyyslomadirektiivin säätämiseksi.
Jäsenjärjestöjen tulee vastata 31.7. mennessä antaako EAY:lle neuvotteluvaltuudet. Neuvotteluryhmä (mm. Suomen pskj-edustaja) nimetään sen jälkeen.
EAY:n hallituksen seuraava kokous
Hallituksen seuraava kokous on 15.-16.10.2008. Esillä on silloin ainakin päätöksen tekeminen eurooppayhtiöiden työntekijähallintoedustajien palkkioiden (tietty osuus) siirtämisestä perustettaaan ay-rahastoon.
--
Jorma Rusanen
Director
The Finnish Trade Unions Representation to the EU
FinUnions (KEY-Finland)
Boulevard du Roi Albert II, 5
B-1210 Brussels - Belgium
Tel +32 2 201 06 81; +32 2 203 12 38 (direct)
Fax +32 2 203 11 37
Mobile +358 40 5485661; +32 479 95 21 49
jrusanen@fin.etuc.org / www.finunions.org
Risto Kousa
STTK
Huoli Euroopan tulevaisuudesta
leimasi EAY:n hallituksen kokousta
EAY:n pääsihteeri John Monks oli hyvin
huolestunut eurooppalaisen projektin tulevaisuudesta nyt Irlannin
kansanäänestyksen jälkeen. Hän oli ymmällään siitä, että järjestäytyneet
palkansaajat olivat yksi keskeinen ryhmä, joka hylkäsi Lissabonin sopimuksen.
Lukuisissa puheenvuoroissa todettiin, että
kansanäänestys melkein missä tahansa EU-maassa olisi johtanut samaan
lopputulokseen, joten kyse ei ole yksin Irlannin ongelmasta, vaan laajasti koko
EU:n ongelmasta. Peruskysymys on markkina-Euroopan ja sosiaalisen Euroopan
välisestä suhteesta. Euroopan yhteisön tuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut,
Laval, Viking, Ruffert ja tuoreimpana Luxemburg osoittavat selvästi, että
markkinoiden toiminta ajaa kaiken muun edelle.
Irlannin keskusjärjestö ITUCin pääsihteeri
David Begg kertoi, että järjestön hallituksessa selvä enemmistö puolsi
Lissabonin sopimuksen hyväksymistä. Tärkeimpinä syinä olivat Euroopan
parlamentin aseman vahvistuminen ja perusoikeuksien sisällyttäminen sopimuksen
piiriin. Beggin arvio on se, että jossain vaiheessa ensi keväänä Irlanti joutuu
äänestämään uudelleen sopimuksesta.
EAY jatkaa toimintaansa sosiaalisen EU:n
puolesta. Kansalaisilta on nyt saatu selvä viesti integraatiokehityksen
vääristä painotuksista, ja nyt pitää viedä eteen päin niitä asioita, joita
kansalaiset ja palkansaajat arjessaan kohtaavat. EAY on valmistelemassa
sosiaalista lisäpöytäkirjaa, joka jollain aikataululla pitäisi liittää
Lissabonin sopimukseen. EAY jää myös odottamaan, mitä komission 2. heinäkuuta
esittelemä sosiaalipaketti tuo tullessaan.
Työaikadirektiivi sai jyrkän tuomion
Työaikadirektiivi on politisoimassa
eurooppalaista ay-liikettä hieman samaan tapaan kuin palveludirektiivi pari
vuotta aiemmin. Eniten direktiivissä hiertää yksilöllinen
poikkeamismahdollisuus 48 tunnin enimmäisviikkotyöajasta. Työaikaa voi venyttää
ääritapauksissa jopa 65 tuntiin viikossa.
EAY aloittaa voimakkaan kampanjan
työaikadirektiivin muuttamiseksi Euroopan parlamentin käsittelyssä. Sitä varten
on jokaisessa jäsenvaltiossa selkeästi ilmoitettava mitä asioita direktiivissä
vastustetaan ja välitettävä viesti parlamentin jäsenille ja ministereille.
Työaikadirektiivin valmistelusta vastaava
komissaari Vladimir Spidla on kytkenyt
sen yhteen vuokratyödirektiivin käsittelyyn. EAY pyrkii eriyttämään
valmistelun, koska vuokratyödirektiivi on hyväksyttävissä, mutta
työaikadirektiivi ei ole.
EAY:n hallitus päätti, että työaikadirektiivi
nostetaan yhdeksi keskeiseksi eurooppalaiseksi teemaksi 7. lokakuuta
järjestettävän maailmanlaajuisen ”Kunnon työ” –teemapäivän yhteydessä.
EWC osaksi sosiaalipakettia
Vaikka 90% EAY:n jäsenjärjestöistä halusi
aloittaa neuvottelut EWC –direktiivin uudistamisesta, hanke kaatui työnantajien
haluttomuuteen neuvotella asiasta. Nyt komissio sisällyttää EWC –direktiivin
laajaan sosiaalipakettiin, jonka se antaa näillä näkymin 2. heinäkuuta. EWC:n
osalta on odotettavissa nopea käsittely, koska tavoitteena on viedä asia jo
joulukuun huippukokoukseen vahvistettavaksi.
Kahdet neuvottelut käyntiin
Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet
aloittavat lähiaikoina neuvottelut sekä vaikeasti työllistettävien henkilöiden
työllistämisestä että perhevapaadirektiivin uudistamisesta. Suomi saa yhden
edustajan kumpaankin neuvotteluryhmään. Asiaa esitellyt EAY:n
apulaispääsihteeri Maria Helena Andre piti tärkeänä, että perhevapaasta
neuvottelevaan ryhmään tulee tarpeeksi miehiä.
Eurooppa-yhtiöiden hallintoneuvostojen
palkkioasian valmistelua jatketaan. Nyt hallitus hyväksyi vain valmistelun
perusidean, mutta yksityiskohtia mm. palkkion jakautumisen, verotuksen ja
vastuuvakuutusten osalta jatketaan. Myös rahaston käyttötarkoitukseen halutaan
täsmennyksiä. Pohjoismaat olivat erityisen aktiivisia tämän asian käsittelyn
yhteydessä. Palkkioasiaan palataan EAY:n hallituksen seuraavassa kokouksessa
lokakuussa.
EAY:n hallituksen esityslista ja asiakirjat
löytyvät linkistä:
http://www.etuc.org/a/4927