Haku   

12.09.2008

Suomi ratifioi perjantaina 12.9.2008 Lissabonin sopimuksen


Palkansaajajärjestöjen EU-edustuston tiedote 12.9.2008

Suomi ratifioi perjantaina 12.9.2008 EU:n Lissabonin sopimuksen. Presidentti Tarja Halonen vahvisti sopimuksen voimaansaattamislain Suomen osalta, vaikka asian käsittely on Ahvenanmaalla edelleen kesken ja koko sopimuksen tulevaisuus epävarma. Suomen eduskunta oli hyväksynyt sopimuksen omalta osaltaan 11.6.2008.

Sopimus vietiin presidentin esittelyyn nyt, koska Ahvenanmaan ratkaisua ei voitu enää jäädä odottamaan. Eduskunnan hyväksymä sopimus on vahvistettava presidentin esittelyssä kolmen kuukauden kuluessa ja aika oli kulumassa loppuun. Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntä ei eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan ole edellytys sille, että sopimus vahvistetaan Suomen puolelta.

Lissabonin sopimuksen ratifiointi EU:n jäsenvaltioiden parlamenteissa on saatu päätökseen Ruotsia ja Tsekkiä lukuunottamatta. Irlannin kansanäänestyksessä 12.6.2008 äänestettiin sopimusta vastaan.

Lissabonin sopimuksen voimaansaattamislakia käsitellään seuraavaksi Ahvenanmaan maakuntapäivillä, joiden hyväksymistä on pyydetty sopimuksen määräysten voimaansaattamiseksi maakunnassa. Maakuntapäivien on määrä päättää kannastaan marraskuussa. Ahvenanmaa haluaa selvittää omia vaikutusmahdollisuuksiaan EU:n päätöksentekoon ja toimintaan. Presidentti Halonen totesi lausumassaan, että olisi yleisen edun kannalta erittäin toivottavaa, että myös Ahvenanmaa hyväksyisi sopimuksen

Ratifiointiin liittyen valtioneuvosto antoi torstaina seuraavan lausuman Ahvenanmaan vaikutusmahdollisuuksista:  "Ahvenanmaan maakunnan edustajien kanssa on käyty Lissabonin sopimuksen ratifioimisen yhteydessä keskusteluja Ahvenanmaan osallistumisesta EU-asioiden käsittelyyn sekä maakunnan mahdollisuuksista vaikuttaa niihin. Näiden keskustelujen pohjalta valmistellaan periaatepäätös valtioneuvoston hyväksyttäväksi. Sen lisäksi on asetettu työryhmä valmistelemaan itsehallintolain muutosta koskien maakunnan mahdollisuutta tulla kuulluksi EY-tuomioistuimessa."

--
Jorma Rusanen
Director
The Finnish Trade Unions Representation to the EU
FinUnions (KEY-Finland)
Boulevard du Roi Albert II, 5
B-1210 Brussels - Belgium
Tel  +32 2 201 06 81; +32 2 203 12 38 (direct)
Fax +32 2 203 11 37
Mobile +358 40 5485661;  +32 479 95 21 49
jrusanen@fin.etuc.org / www.finunions.org

 Etusivu     Takaisin     Tulosta