Euroopan unionissa on useita eri säädöksiä, joiden tarkoituksena on turvata työntekijöiden oikeus saada tietoa ja tulla kuulluksi työpaikkansa asioissa. Tämä oikeus on kirjattu myös EU:n perusoikeuskirjaan.
EU:n direktiivit – erityisesti vuonna 2002 hyväksytty direktiivi työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista – määrittelevät vähimmäisehdot sille, minkälaisia tiedonsaannin ja kuulemisen oikeuksia työntekijöillä on oltava. Suomessa nämä määräykset on toimeenpantu lailla yhteistoiminnasta yrityksissä (yt-laki).
Suurissa, useassa EU-maassa toimivissa yrityksissä on perustettava ns. eurooppalainen yritysneuvosto (European Works Council, EWC), joka antaa siihen valituille eri maiden työntekijöille mahdollisuuden tiedonsaantiin ja kuulluksi tulemiseen yrityksen asioissa. Vuonna 1994 hyväksytyn yritysneuvostodirektiivin mukaan tällainen neuvosto on perustettava kaikissa yrityksissä, jotka työllistävät vähintään 1000 henkilöä ja joilla on vähintään kahdessa EU-maassa vähintään 150 työntekijää kussakin.
Eurooppalaisen yritysneuvoston toiminta perustuu työntekijöiden ja työnantajan väliseen sopimukseen. Tällä hetkellä neuvostoja toimii noin 850 yrityksessä, mikä on alle 35 prosenttia direktiivin kattamista yrityksistä. Työntekijöitä näissäkin yrityksissä on kuitenkin yli 14 miljoonaa, joten eurooppalaisissa yritysneuvostoissa edustetaan jo huomattavaa työntekijöiden joukkoa. Myös useiden eri alojen Suomessa toimivilla yrityksillä on eurooppalainen yritysneuvosto ja sen jäseninä suomalaisia työntekijöiden edustajia.
Yritysneuvostodirektiivi oli alun perin tarkoitus uudistaa jo vuonna 1999, mutta uudistushanke pääsi käyntiin vasta 2004 eikä ole vieläkään johtanut tuloksiin. Ay-liikkeen tavoitteina direktiiviä uudistettaessa on muun muassa direktiivin ulottaminen koskemaan tähänastista pienempiä yrityksiä, yritysneuvostojen oikeuksiin kuuluvan tiedonsaannin ja kuulemisen tarkempi määrittely, neuvostojen jäsenten oikeus koulutukseen, eurooppalaisten ammattisihteeristöjen roolin tunnustaminen yritysneuvostojen toiminnassa sekä sanktiot direktiivin velvoitteita rikkoville yrityksille.
Yritysneuvostodirektiiviä pidemmälle menevät ns. eurooppayhtiöiden (Societas Europaea, SE) työntekijöille annetut oikeudet. Vuonna 2004 voimaan tulleet EU-säädökset antavat eurooppayhtiöksi rekisteröidyn yrityksen työntekijöille oikeuden osallistua päätöksentekoon yhtiön hallintoelimissä. Osallistumisen tarkempi tapa määritellään työntekijöiden ja työnantajan välisellä sopimuksella.
Aiheeseen liittyviä tiedotteita
Tilanne työaika- ja EWC-direktiivien suhteen
Eräiden työelämän direktiivien tilanne
Työmarkkinaosapuolten lopullinen yhteinen kanta yritysneuvostodirektiivistä
ETUI-REHS:in muistio ja seminaari eurooppalaisista yritysneuvostoista
Muistio ajankohtaisista EU-asioista
Yritysneuvostodirektiivin uudistus etenee
EAY:n ja BE:n neuvottelut EWC-direktiivistä
Komissio antoi ehdotuksen yritysneuvostodirektiivin uudistamiseksi
Raportti yritysneuvostodirektiivin toteuttamisesta EU:n jäsenmaissa