Etusivu » Yhteystiedot » Include » Kilpailuasiain neuvosto vauhdittaa sisämarkkinauudistusta

Kilpailuasiain neuvosto vauhdittaa sisämarkkinauudistusta

Tällä viikolla kokoontunut EU:n kilpailuasioista vastaavien ministereiden neuvosto pitää tärkeänä, että komission sisämarkkinoiden uudistualoitteen keskeisiä toimenpiteitä edistetään jo tämän vuoden aikana. Koko uudistuksen on oltava valmis ensi vuoden loppuun mennessä.

Komissio antoi sisämarkkina-aloitteensa viime lokakuussa ja esitteli tarkennetun toimintamallin (Yhteistyöllä uuteen kasvuun)  huhtikuun puolivälissä. Siihen on koottu 12 avainalutta, joiden avulla EU:n kilpailukykyä vahvistetaan. Avainasemassa on yritysten toimintaedellytysten parantaminen purkamalla sääntelyä, parantamalla investointimahdollisuuksia ja verkottumalla. Erityinen huomio kiinnitetään pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Tavoitteena on edistää työntekijöiden liikkuvuutta uudistamalla vuodelta 2005 peräisin oleva tutkintojen tunnustamista koskeva direktiivi. Edellisessä uudistuksessa koottiin yhteen tutkintoja koskeva lainsäädäntö, mutta ei tehty tarpeellisia poliittisia uudistuksia. Nyt on tarkoitus mennä huomattavasti pidemmälle.

Kilpailukykyneuvosto on valmis selvittämään mahdollisuudet ottaa käyttöön EU:n ammatillisen pätevyyden kortti (European Professional Card), mikä osaltaan helpottaisi koulutettujen työntekijöiden liikkuvuutta.  Komissio antanee vielä tämän vuoden aikana esityksen  tutkintojen tunnustamista koskevan direktiivin uudistamisesta.

Työntekijöiden liikkuvuutta pyritään lisäämään kehittämällä lisäeläkkeiden siirrettävyyttä maasta toiseen muutettaessa.

Sisämarkkinauudistus pohjaa EU:n sosiaalisen markkinatalouden vahvistamiseen. Kilpailukykyneuvosto korostaa lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin toimeenpanoa, jotta työntekijöiden tasa-arvo paranee. Palkansaajajärjestöjen mielestä direktiivin toimeenpanon vahvistaminen ei yksin riitä, vaan se pitää avata kokonaan.

Kilpailukykyä vahvistetaan myös yhtenäiställä jäsenvaltioiden patenttijärjestelmät, kehittämällä digitaalista kauppaa, yhtenäistämällä EU-maiden standarsointijärjestelmiä ja panemalla palveludirektiivin täysimääräisesti toimeen kaikissa jäsenmaissa.

EAY huolissaan tarpeellisen sääntelyn purkamisesta

Euroopan ammatillisen keskusjärjestö EAY:n tuore pääsihteeri Bernadette Ségol pelkää, että myös tarpeellista sääntelyä voidaan uudistuksen yhteydessä purkaa. Työntekijöiden terveyttä tai turvallisuutta ei saa vaarantaa. EAY pitää kuitenkin tarpeellisena sääntelyn kehittämistä ja tarpeettomien hallinnollisten rasitteiden poistamista yrityksiltä. Sääntelyn purkaminen ei  silti ole mikään itseisarvo.

Kilpailukykyneuvosto pitää tärkeänä, että yritystoimintaa koskevaa sääntelyä arvioidaan sekä kansallisella tasolla että EU-tasolla. Tavoitteena on sääntely, jonka kieli on ymmärrettävää ja joka on läpinäkyvää.  Yrittäjien sekä tuotteiden tai palveluiden loppukäyttäjien on oltava selvillä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Läpinäkyvyyden parantamiseksi EU:n on edelleen kehitettävä  EUR-Lex portaalia käyttäjäystävällisemmäksi.

Risto Kousa                                                        

Julkaistu 01.06.2011