rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
21.11.2017 13.24

Ensimmäinen vaihe sosiaalisen pilarin rakentamisessa tehty

STTK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Risto Kousa

Risto Kousa

Euroopan johtajat sitoutuivat 17. marraskuuta Göteborgissa pidetyssä EU:n ylimääräisessä huippukokouksessa sosiaalisten oikeuksien pilarin toteuttamiseen. Pilari ei jää vain julistukseksi, kuten ay-piireissä vähän pelättiin, vaan se on jatkossa mukana EU:n asialistalla. Sen vahvistivat allekirjoituksillaan Euroopan neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission puheenjohtajat.
Päivää aiemmin järjestetyssä ay-tapaamisessa Euroopan-tason ay-järjestö ETUCin pääsihteeri Luca Visentini vakuutti ay-liikkeen valvovan herkeämättä, että pilarissa mainittuja tavoitteita ryhdytään toteuttamaan. Ensi vuoden aikana ETUCin johto pyrkii vierailemaan kaikissa EU:n jäsenmaissa. Tarkoituksena on keskustella jäsenvaltioiden poliittisen johdon kanssa pilarin toimeenpanosta.

ETUCin tavoite on kytkeä sosiaalisen pilarin keskeiset tavoitteet osaksi EU: talouden ohjausjaksoa. Yksin sosiaalisen tuloskortin kautta tapahtuva seuranta ei riitä, vaan tarvitaan vahvempia ohjauskeinoja. Sosiaalisten oikeuksien vahvistaminen pitää huomioida myös EU:n budjetissa ja valmisteltavina olevissa EU:n talouden pitkän aikavälin talouskehyksissä.

Kansallisen toimeenpanon lisäksi pilarin toteuttamiseksi tarvitaan myös EU-tason lainsäädäntöä. Lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi on jo aivan loppusuoralla. Myös työelämän tasapainottamiseen liittyvän aloitteen valmistelu on jo pitkällä. Uusina esityksinä odotetaan kirjallisia työsopimuksia koskevaa esitystä ja sosiaaliturvan laajentamista koskevaa aloitetta.

Sosiaalisten oikeuksien vahvistamiseen ETUC pyrkii myös palkankorotuksia vaativan kampanjan avulla. Monta vuotta jatkuneen talouskurin jälkeen useimmissa EU-maissa on jälleen varaa nostaa työntekijöiden palkkoja. Samalla on lisättävä toimia, joilla itäisen ja läntisen Euroopan palkkakuilua voitaisiin kaventaa. Nykyinen epätasapaino vaikeuttaa EU:n yhtenäistä kehittämistä.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran STTK:n Mikonkadulta-blogissa

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje