rss Blogi

Blogissa FinUnionsin väki ja vierailevat kirjoittajat pureutuvat ajankohtaisiin EU- ja työelämäaiheisiin.
18.12.2013 15.27

Bryssel ja Suomi lintuperspektiivistä

FinUnionsin johtaja Marianne Muona

Kauteni palkansaajajärjestöjen Brysselin toimiston johtajana vetelee viimeisiään. Tammikuun lopussa Marianne Muonapakkaan kimpsuni ja kampsuni - palatakseni Brysseliin kahteen otteeseen seuraavalla viikolla kokoustamaan. Olen reissannut kotimaan ja Brysselin väliä muutaman kuukauden välein vuodesta 2003 lähtien ja viimeiset kaksi vuotta huomattavasti tiheämpään. Kotini on ollut Helsingissä ja suurin osa työviikoistani Brysselissä. Voisikin sanoa, että kodin ja toimiston jälkeen tyypillisin näkymä, mikä minulla on kummastakaan kaupungista, on lentokoneesta avautuva maisema.  Onneksi nautin lentämisestä, koska silloin on aikaa ajatella. Ottaa todellinen lintuperspektiivi.

Bryssel on päässyt yllättämään minut FinUnions-kauteni aikana. Olen ihastunut kaupunkiin, sen ravintoloihin ja kulttuuriin sydänjuuriani myöten, kun aikaa on ollut muuhunkin kuin EU-kortteleiden tiirailuun kokoushuoneiden ikkunoiden läpi. Kaupungin rosoisuus vain lisää Brysselin charmia, mitä en olisi alussa uskonut. Keskellä kolhointakin seutua voi yhtäkkiä tulla vastaan upea paratiisi- tai avaruusmaisema – monia talonpäätyjä maalataan Brysselissä taidokkaasti.  

Kaupungin erityisin piirre on kuitenkin sen ihmiset. Laskin erään illanvieton jälkeen tavanneeni yhden illan aikana 30 kansallisuuden edustajia, joista suurimman osan kanssa minulla oli yhteisiä tuttuja jo valmiiksi. Tutustuminen on keskimäärin helppoa, koska suurin osa väestä on ollut Brysselissä vasta suhteellisen lyhyen aikaa. Pidemmän päälle oppiikin erottamaan kansallisuuksien sijaan eri ihmistyyppejä – pysyvät virkamiehet, perheelliset, poliitikot, nuoret ja nälkäiset – joiden mukaan usein myös haaveet ja huolet roskahuollosta eläkkeisiin ja työpaikan metsästämiseen jakautuvat.

Vaikka tunnistaa persoonat kansallisuuksien takana, on jännittävä huomata, kuinka maiden usein erilaiset historiakäsitykset lähes aina näkyvät suuntaan tai toiseen ihmisten käytöksessä. Toisinaan vastaan voi tulla suurvallan edustajan elein eteneviä kukkoilijoita – ja heti perään tällaisen käytöksen pahoittelijoita. Suomalaiseen tyyliin sopivalle vähäeleisemmälle tavalle tehdä asioita löytyy kysyntää, kunhan asioita tehdään suunnitelmallisesti, pitkäjänteisesti ja luottamusta rakentaen alusta loppuun saakka – ja unohtamatta, että tarvitsemme myös kavereita.

Joku on joskus kuvannut Suomea kulttuurisesti yksinäiseksi sudeksi maailmassa. On tosiasia, että pohjoinen kotimaamme ei ole maantieteellisesti eikä kielen puolesta maailman keskipisteessä. Samalla Suomen menestys on rakentunut vuorovaikutuksesta, kulttuurista, kaupasta ja viennistä ulkomaailman kanssa.

Suomea ja pohjoismaita arvostetaan EU-maissa enemmän kuin itse ymmärrämmekään. Malliamme pidetään menestystarinana vahvan, uudenaikaisen talouden ja ihmisten hyvinvoinnin yhdistämisessä. Suomella ja suomalaisella palkansaajaliikkeellä on Brysselissä kokoaan isompi painoarvo. Missä merkittävässä yhteisössä Suomella olisi ikinä ollut tällainen asema ja paikka kaikissa päätöksenteon pöydissä? Ei missään aiemmin. Toivottavasti pääsemme todistamaan toukokuussa 2014 muuttolintujen paluun lisäksi korkeaa äänestysaktiivisuutta Euroopan parlamentin vaaleissa.

Marianne Muona

FinUnionsin johtaja


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje