2010

15.12.2010 21.22

Euroopan Talous- ja sosiaalikomitean täysistunto

Täysistunnossa vierailivat Belgian työ- ja tasa-arvoministeri Joëlle Milquet, maatalouskomissaari Dacian Ciolos, sekä Venäjän EU erikoissuurlähettiläs Vladimir Tsizov. Milquet antoi puheenjohtajavaltion tilannekatsauksen toimenpiteistä joita Belgian kaudella on toteutettu tai laitettu alkuun. Huolimatta siitä, että maalla ei ole ollut toimivaa hallitusta koko puheenjohtajuuskauden aikana, puheenvuorojen yleisarvio oli, että Belgia on suoriutunut tehtävistään hyvin.

Komissio on linjannut visiotaan maatalouspolitiikastaan (CAP). Maatalouskomissaari Ciolosin puhetta seuranneessa keskustelussa nousi keskeiseksi tarve maatalouspolitiikan ja tukijärjestelmien uudistamiseen. Vaatimuksena oli mm. tehdä selvä pesäero menneiden vuosien politiikkaan ja kehittää maataloutta enemmän markkinaorientoituneeksi ja politiikkaa läpinäkyvämmäksi.

Täysistunto hyväksyi lausunnon EU:n maatalouden ja elintarvikealan huoltovarmuudesta (oma-aloitteinen lausunto). Elintarvikkeiden saatavuuden varmistamisen tulee jatkossakin kuulua EU:n maatalouspolitiikan perustavoitteisiin. EU:n ruokaturvan perustan muodostavat kestävä maataloustuotanto ja moitteettomasti toimivat maataloustuotteiden markkinat. Yhteiseen maatalouspolitiikkaan on tulevaisuudessa sisällytettävä vahvat markkinoidenhallintamekanismit maataloustuotteiden markkinoiden toiminnan ja hintatason vakauden varmistamiseksi. Maataloustuotteiden kauppaan sovellettavien sääntöjen olisi taattava maatalouden huoltovarmuus kaikissa maissa ja kaikissa olosuhteissa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää syrjäisiin ja erityishaitoista kärsiviin alueisiin.

Täysistunto hyväksyi lausunnon EU:n ja Venäjän suhteet (oma-aloitteinen lausunto). ETSK on tyytyväinen EU:n ja Venäjän huippukokouksessa (31. toukokuuta–1. kesäkuuta 2010) Donin Rostovissa annettuun yhteiseen julkilausumaan nykyaikaistamista koskevasta kumppanuudesta (Partnership for Modernisation, PfM). Se sisältää kansalaisyhteiskunnalle osoitetun kehotuksen lisätä osallistumistaan EU:n ja Venäjän väliseen yhteistyöhön. EU:n ja Venäjän suhteilla on strateginen merkitys molemmille osapuolille, ja suhteiden on perustuttava keskinäiseen luottamukseen. ETSK kannattaa nykyisiä rakenteita, mutta kehottaa ottamaan kansalaisyhteiskunnan entistä tiiviimmin mukaan. ETSK kehottaa harkitsemaan EU:n ja Venäjän välisen yritysfoorumin perustamista. ETSK kannattaa nopeaa edistymistä viisumijärjestelmän vapauttamisneuvotteluissa. EU:n ja Venäjän välisiin ihmisoikeuskeskusteluihin olisi saatava osallistumaan enemmän valtiosta riippumattomia toimijoita. ETSK on valmis liittymään tähän keskusteluun. ETSK pitää Venäjän WTO-jäsenyyttä hyvin tärkeänä, antaa liittymisprosessille täyden tukensa ja toivoo jäsenyyden toteutuvan mahdollisimman pian. EU:n on tarkistettava venäläisille valtiovallasta riippumattomille organisaatioille demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevasta eurooppalaisesta rahastosta myönnettävän rahoitustuen sääntöjä, koska vaadittava yhteisrahoituksen suuri osuus estää useita organisaatioita hyödyntämästä rahoitustukea. ETSK toistaa ehdotuksensa sisällyttää uuteen sopimukseen EU:n ja Venäjän yhteisen kansalaisyhteiskuntaelimen perustaminen. ETSK itse perustaa yhteysryhmän, joka paneutuu EU:n ja Venäjän suhteisiin, jatkaa vuorovaikutuksen kehittämistä Venäjän federaation kansankamarin (Civic Chamber of Russian Federation, CCRF) kanssa. Lausunnon käsittelyssä virolaiset jäsenet kaikista ryhmistä olivat esittäneet yhteisiä muutosehdotuksia, joissa torjuttiin täydellinen viisumivapaus ja muistutettiin Venäjää siitä, että se on sopinut päästävänsä EU:n tarkkailuvaltuuskunnan Georgian alueelle. Nämä otettiin lievennetyssä muodossa mukaan tekstiin.

Erikoissuurlähettiläs Tsizov korosti puheenvuorossaan EU:n ja Venäjän strategista kumppanuutta ja taloudellista yhteistyötä, sekä luottamuksellisten suhteiden vaalimista ja vahvistamista. Lähettiläs kertoi Venäjän kansankamarin käsitelleen ETSK:n lausuntoja ja totesi yhtyvänsä useimpiin ehdotuksiin, erityisesti viisumivapautta koskevaan ehdotukseen. Hän epäili ETSK:n ehdotusta valtiosta riippumattomille kansalaisjärjestöille tarkoitetun rahoitusinstrumentin käytöstä ja sanoi sen luovan epäluottamusta poliittisiin suhteisiin, eikä kannattanut ehdotusta.

Täysistunto hyväksyi lausunnon Energiastrategia vuosiksi 2011-2020 (komission pyytämä valmisteleva lausunto). Euroopan komissio hyväksyy energiastrategian vuosiksi 2011–2020 sekä etenemissuunnitelman vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtymiseksi vuoteen 2050 mennessä. Strategialla pyritään kohti pidemmän aikavälin tavoitteita, jotka ulottuvat vuoteen 2050.Tämä lausunto on ensimmäinen aiheesta, ja tulevina vuosina ETSK on varautunut antamaan yksityiskohtaisempia lausuntoja eri toiminta-aloilta. ETSK:n mukaan on kiireesti vähennettävä fossiilisten polttoaineiden polttamisesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä, jotta katastrofaalinen ilmastonmuutos saadaan estetyksi, ja hiilen käyttöä on rajoitettava yhtä lailla kuin öljyn ja kaasunkin. Siksi vuoteen 2050 mennessä on muutettava energialähteiden perustaa ja energian kulutusta. Kaikkia mahdollisia vaihtoehtoisia energialähteitä on edistettävä mahdollisimman nopeasti. Lisäksi energiaa on käytettävä kaikilla aloilla paljon nykyistä tehokkaammin. Tämä vaatii uudenlaista lähestymistapaa energian ja energiapalvelujen hinnoitteluun. Hinnoittelussa pitää varmistaa ennen kaikkea se, että fossiilisten polttoaineiden käyttö on hinnoiteltu niin, että se kattaa kaikki niiden maapallolle aiheuttaman hiilidioksidi­kuormituksen kustannukset. On varmistettava mittavat investoinnit uusiin teknologioihin, teollisuuden ja hallitusten väliset vahvat uudet kumppanuudet tarvittavan infrastruktuurin luomiseksi sekä energiankäyttöä ja sen hintaa koskevien kansalaisten asenteiden muuttuminen. Energiatehokkuudessa ja vaihtoehtoisen energian tehokkaassa käytössä nopeasti edistyvät maat ja alueet vahvistavat kilpailuasemiaan. Ne, jotka vetkuttelevat ja pitkittävät siirtymistä, huomaavat pian, että ovat menettäneet kilpailuasemiaan. Eurooppa on nyt tämän kehityksen kriittisessä vaiheessa. EU:lla on painavia syitä nopeuttaa siirtymistä, sillä se on erittäin riippuvainen öljyn ja kaasun tuonnista ja on haavoittuvainen, mikäli toimituksissa on häiriöitä. Siirtymäprosessissa ei kuitenkaan ole vielä saavutettu sellaista dynamiikkaa, että se rullaisi itsestään: nykyiset talousvaikeudet ja niistä johtuva lyhytnäköisyys voivat helposti aiheuttaa sille vakavan takaiskun. Tällä välin muut maat, kuten Kiina ja Yhdysvallat, valmistautuvat toimimaan nopeasti. Etenkin Kiinasta tulee todennäköisesti erittäin kova kilpailija vaihtoehtoisten energialähteiden kehittämisessä.

Kaikki täysistunnon lausunnot löytyvät ETSK:n nettisivuilta.

Katso myös Komission toimet ETSK:n ehdotuksien perusteella (vaikuttavuusseuranta).

Leila Kurki
STTK:n työllisyyspoliittinen asiantuntija


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje