Uutisarkisto

20.11.2018 16.30

EU:n työviranomaisen perustamisesta saatava päätös tällä EU-vaalikaudella

EU:n yhteinen, maasta toiseen liikkuvan työvoiman oikeuksia valvova elin tuli askeleen verran lähemmäs, kun Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunta hyväksyi 20. marraskuuta kantansa Euroopan työviranomaisen perustamiseen.

EU:n työviranomaisen perustamisesta saatava päätös tällä EU-vaalikaudella. Kuva: iStock
Uuden työviranomaisen (European Labour Authority, ELA) keskeisin tehtävä olisi auttaa kansainvälisten työehtorikkomusten valvonnassa. Euroopan parlamentin työllisyysvaliokunnan tuore kanta on tässä mielessä lakialoitteen tehneen komission näkemystä edistyksellisempi. 

Valiokunnan mukaan esimerkiksi jäsenmaiden tulisi lähtökohtaisesti sallia yrityksiin tehtävät tarkastukset silloin, kun epäillään väärinkäytöksiä. 

Tarkastusten tekemisessä aloitteellisia voisivat olla sekä jäsenmaat että työviranomainen, mutta parlamentin valiokunnan mukaan myös kansalliset työmarkkinajärjestöt voisivat tuoda mahdollisia tarkastustapauksia ELA:n tietoon.

Suomen palkansaajien mielestä on erittäin tärkeää saada ELA:n perustaminen käsiteltyä tällä parlamenttikaudella, jotta työviranomaisen toiminta saadaan käynnistettyä mahdollisimman pian. 

ELA:lla pitäisi palkansaajien mielestä olla kaikkiaan riittävät valtuudet tarttua rikkomusepäilyihin, jotta väärinkäytöksiä saadaan kuriin. 

Komissio on halunnut, että viranomaisen aloitettua sen toimintaa tarkastellaan ja kehitetään tietyin väliajoin. Toimivaltuuksia on siis mahdollista tulevaisuudessa vahvistaa. 

Lainsäätäjät pääsevät päättämään ELA:n lopullisesta perustamismuodosta sitten kun myös jäsenmailla on neuvottelukantansa valmiina. 

Neuvosto työstää kantaa parhaillaan, ja sen on mahdollista olla valmis aikaisintaan joulukuussa 2018. 



Teksti: Tiina Huotari
Kuva: iStock

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje